Jalkoja kopeissa

Vaalipäivä on monella tapaa erityinen päivä. Kirjoituksessaan ”Jalkoja kopeissa”, kirjailija Eine Joutsijoki muisteli, miltä äänestyspäivä tuntui lapsen silmin. Kirjoitus on aiemmin julkaistu Pihlajaveden ala-asteen historiasivuilla.

Äänestysmatka 1950-luvulla lapsen silmin

Koska huutoäänestys ei enää ollut käytössä, äitini lähti Pihlajaveden Asemankylään äänestämään. Istuin reessä nenä pystyssä; oli hienoa mennä aikuisten kanssa asioille. Luulin pääseväni johonkin juhlaan, äidillä oli parempi leninki.

Elettiin viisikymmenluvun alkua. Sodanjälkeinen Suomi kasvatti lapsiaan Keski-Suomen pienipeltoisilla metsätiloilla.

Polle kopsutteli Kilpinevaa. Hautasen kohdalla tuli meijeriauto vastaan. Reki kallistui uhkaavasti. Tuttu kuski nosti kättään. Täydet tonkat vierivät ohitseni ryhdikkäänä rivistönä.

Kun pääsimme Kömin rautatieseisakkeen ylitse, vastaamme tuli tukkiauto. Tunsin sen kuorman yhtä hyvin kuin maitotonkkienkin sisällön. Kortteerimiehet olivat jokatalvinen tuttavuus. He tulivat Etelä-Pohjanmaa pitäjistä metsä-Suomeen, asuivat taloissa, kämpissä ja parakeissa. Pidin erityisesti Hanneksesta; tämä osasi tehdä sokerikakkuja ja lausua runoja.

Asemankylässä oli elämää. Osuuskaupan kahvilan ikkunasta näkyi ihmisiä. Asemapäällikkö Bruno Helminen asteli koppalakki päässään radan viertä. Kaupan edessä seisoi hevosia ja autoja.

Äiti sitoi Pollen seurantalon puomiin.  Äänestämisen salat aukeaisivat.

Eteisessä oli hämärää. Ihmiset tungeksivat ulos ja sisään. Menimme saliin. Sen seinustalla istui ihmisiä. Kaikki ne katsoivat meitä Tuntui samalta kuin rokotukseen mennessä. Kiskoin äitiä helmasta, halusin pois.

Äiti ei välittänyt. Hän kertoi olevansa Laina Aittolampi, otti seinänvierusihmisiltä lapun ja vei minut pahvikoppiin. Siellä ei ollut neuloja, piikkejä eikä lääkäreitä. Rauhoituin ja rupesin tutkimaan outoa asemapaikkaani.

Näin vain jalkoja. Seisoimme keskimmäisessä kopissa. Kummallakin puolella tönötti jalkoja. Näin ne hyvin, koska kopit olivat alhaalta aukinaisia. Äiti oli hidas, toisen puolen jalat ehtivät vaihtua kaksi kertaa. Ensin sinne tulivat mustat rasvanahkasaappaat. Niiden sijalle astelivat harmaat korkokengät. Olisin katsellut niitä, mutta äiti kiskoi minut kopista pois.

Ja siinä se oli – äänestäminen! Totisia silmiä ja jalkoja.

Onneksi pääsin kauppaan. Ostettiin hyviä keksejä ja yksi tikkukaramelli. Nuuhkin jännittäviä hajuja ja katselin kaihoten kauniita tavaroita hyllyillä.

Yritin kotimatkalla kysellä äidiltä äänestämisestä. Sain vastauksiakin, mutta sanojen merkitykset eivät auenneet. Äiti haikaili Arposen rouvan hienojen kenkien perään.

Polle juoksi kovaa vauhtia. Se oli mielissään, kun pääsi ronkkelireen edestä kevyempiin ajoihin.

Välimäen jälkeen oltiin melkein kotona. Hevonen osasi Varjolan kohdalta kääntyä kotitielle. Metsätie päättyi ja hankien takana näkyi Peltomäki. Äänestysreissu oli tehty.

Kotona äiti meni navettaan. Maitotonkat kalisivat. Isä tuli metsästä ja pihkan haju täytti tuvan.

Suomalainen maaseutu ei tiennyt mitään lauseesta: ”Maaseutu eläväksi”. Se eli.

Eine Joutsijoki 13.3.2007

Sivun pääkuva: Vaalit 1900 -luvun alkupuolella, mies on juuri äänestyskopissa
Kuvan omistaja: Nurmeksen museo, kuvalähde: Finna.fi